Kesän viimeinen kuukausi saattelee meitä syksyyn pimentäen illat ja saaden marjoista raskaat oksat taipumaan maata kohti. Tähän näkymään voisi kiteyttää tämän ajan kesästä, kun sadonkorjuu alkaa. Aloitellaan valmistautuminen seuraavaan vuodenaikaan ja talveenkin. Lämpimien päivien viilentyneissä illoissa sytytellään jo kynttilöitäkin.
Minä pidän tästä runsauden vuodenajasta, kun kesää on vielä jäljellä, mutta se ei ole enää tukalan kuuma, ja jokunen sadekuurokin saattaa ropsahdella peltikatolle. Aamun ja illan värit ovat voimakkaita - vielä ei ole syksyn aika, mutta sen tuntee jo tuulen tuoksussa ja kuulee öiseen aikaan sirittävien heinäsirkkojen lauluissa. Maailman suruista ja huolista huolimatta tänään on helppoa olla iloinen ja onnellinen omassa pienessä maailmassamme, jota rajaavat ikivanhat saarnipuut, viljava pelto ja kylätie, jolla ei ole sähkövaloja.
Tsajut-blogin Sadun ja Korkealan Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien yhteisenä aiheena tänään, kuulumisten lisäksi, on luonnon monimuotoisuus ja maatiaislajit. Aloitellaan muutamalla maatiaisella ja mennään niiden aasinsiltaa pitkin kuulumisiin.
Meillä on tuolla puutarhassa tällä satokaudella muutama vanha ja yksi itselle uusi maatiaislaji, joiden siemenet on eri vuosina hankittu Maatiainen ry:n siemenpuodista. Itselleni varmaan jännin näistä on tuo kuvassa näkyvä unkarilaistaustainen omenapaprika Alma, joka nimensä mukaisesti on omenan muotoinen. Alman maku on täyteläinen, muttei kitkerä, enemmänkin makea, ja paprikan liha on kiinteää. Luin keväällä ulkomaiselta paprikaharrastajien sivuilta, että tämä lajike olisi nimenomaan se, josta on alunperin tehty täytettyjä paprikoita - onhan Alman muoto siihen sangen oiva. Lajike on tunnettu jo 1600-luvulla. Paikalliset syövät sen usein vaaleana, mutta mikäli mielii saada paprikasta itselleen satosiemeniä seuraavaksi vuodeksi, sen pitää antaa kypsyä punaiseksi. Tämä paprikalajike on nyt oma suosikkini, joten siemeniä kerätään jo. Saatan kokeilla jopa talvikasvatusta tämän lajikkeen kanssa.
Kuvan muhkeat tomaatit, jotka kasvattavat vielä kokoa, ovat myös maatiaislajiketta, mutta harmikseni en muista sen nimeä enää. Nämä tänä vuonna kasvavat jumbot ovat meillä jo kolmatta satosukupolvea. Oikealla punaista maltsaa vasten nojaileva rypäs on ilmasipuli pienine varressa kasvavine sipuleineen ja kukkineen. Nämäkin on hankittu meille Maatiainen ry:ltä. Hauskoja veitikoita kerrassaan!
Voisi kuvitella, että maatilaislajikkeiden kanssa onnistuminen on varmempaa kuin uusien tulokkaiden tai hybridilajikkeiden (F1), mutta ei se ihan suoraan niinkään ole. Vaikkakin maatiaislajikkeita on viljelty meillä kauan ja siten niiden tulisi olla olosuhteisiimme hyvin tottuneita, Suomi on silti pitkä maa ja koostuu 8:sta kasvuvyöhykkeestä, puhumattakaan ilmastonmuutoksen aiheuttamista häiriöistä säätiloihin. Maatiaislajikkeet ovat kuitenkin osa ruoka- ja viljelyhistoriaammme ja siten erityisen arvokkaita säilytettäviä. Kasvattamalla maatiaislajikkeita omassa puutarhassa kukin voi ylläpitää maatiaiskantaamme ja varmistaa, ettei maatiaislajikkeita enää menetetä, ja onhan se ihanaa kasvattaa jotain perinteikästä, mutta itselle uutta lajiketta. Joskus vanha onkin se itselle uusi puutarhatuttavuus ♥
Tein pienen kierroksen puutarhassa lauantaina ja napsin kuvia sieltä ja täältä - totta kai puolet unohtaen, mutta onpa näissäkin väriä, makua ja ruokaa katseltavaksi. Yllä kuvassa kasvihuoneen vihreitä tomskuja, koska olin kerännyt 2 päivää aiemmin kaikki kypsät tomaatit pois. Tomaattia meille tuntuukin jälleen tulevan runsaasti. Tänä vuonna meillä on 4 eri lajiketta pienistä kirsikkatomaateista kaksivärisiin liekkitomaatteihin (raakoja oikealla) ja mainittuihin maatiaistomaatteihin, jotka ovat kooltaan tämän vuoden valikoiman suurimpia. Yleensä teen niistä kuivattuja tomaattikiekkoja tai tomaattisipsejä parmesaanijuustolla.
Yksi lempikasvateistani, lilapalkoiset sokeriherneet eivät tänäkään vuonna ole pettäneet odotuksia, mutta siemenherneiden kohdalla on kyllä ollut matoja turhan paljon. Muuten olemme saaneet rouskia hernettä suoraan puutarhasta jokainen päivä, eikä sato ole vielä lähimaillakaan loppumista. Valitettavasti siemenherneiksi saakka kehittyneistä sai heittää joka toisen palon pois, koska herneet olivat jo täynnä matoja. Nuorista herneistä vihulaiset eivät tunnu kiinnostuvan. No, ensi vuoden siemenherneet on nyt saatu kasaan, joten loppusadot voi mussuttaa pois kepein sydämin ja sielunsa kyllyydestä. Tänä vuonna kylvimme herneitä kolmeen eri paikkaan ja aikaan, joten hernesatokausi venynee tuonne syyskuulle saakka jos säät sen vaan sallivat.
Kukkii se perunakin, sanotaan, ja suloisesti kukkiikin, kun väriperunoista on kyse. Siellä sitä pottua on kolmessa sävyssä kasvatuslaarit täynnä. Omat perunat ovat niin valtavan hyviä!
Ja Baya Marisat, nuo ihanat sisältä punalihaiset omena-aarteet, ne ovat tekemässä ennätyssatoa tänä vuonna. Tosin niin nuoret puut tapaavatkin tietysti tehdä kun vasta ovat kasvamassa kunnolla puiksi. Silti olen täynnä iloa kun omenoita on tulossa nyt niin paljon, ettei niitä voi enää laskea. Aion hyödyntää satoa mahdollisimman monipuolisesti. Baya Marisa on niin herkullinen syysomena, että sitä tulee syötyä paljon, mutta kyllä siitä jää säilöttäväksikin tänä vuonna, kun sato on ensimmäistä kertaa ihan oikeasti runsas.
Glen Ample -vadelma, uskollinen ja ihana, tekee tavalliseen tapaan suuria ja mehukkaita marjojaan. Tänä vuonna punaherukatkin tuntuvat olevan erityisen suuria ja niin makeita että!
Punaherukkasadosta on tullut tänä vuonna todella runsas! Olen syönyt niitä kuppitolkulla joka päivä suoraan puskista. Toki marjoja pitää säilöäkin, joten osan laitan pakkaseen, osasta teen hyytelöä ja osasta likööriä, ehkä mehuakin. Mitä ihania herkkuja!
Karviaiset ja tyrnit, ei moitteen sanaa! Karviaisetkin ovat tänä vuonna erityisen herkullisia ja tyrnisadosta on tulossa aikanaan runsas. Kyllä täällä taas padat porisevat ja ties mitä keksinkään kaikista marjoista tehdä. Joistain karviaisista voisi tehdä karviaischutneytä.. vähän inkivääriä, chiliä, kanelia.. Oi, oi! Niin ja balsamico-pikkelöityjä karviaisia. Voi miten herkullisia ne ovatkaan talven viileinä päivinä, kun koko ihmisen olemus kaipaa mausteita ja lämpöä!
Kaikissa sateenkaaren väreissä ilahduttavat mangoldit ovat meillä ensi kertaa kasvatuksessa, mutta eivät viimeistä, se on varma se. Miten upeita ja herkullisia ne ovatkaan! Oikealla rehottaa viininpunaista Scarlet-lehtikaalia. Aivan ihana vihannes sekin ja menee kyllä meillä jatkoon.
Vasemmalla pieniä hedelmiään tekee jälleen mustikkakoiso, eli pinaattikoiso, jonka kohdalla voimme puhua jo monivuotisesta hyötykasvista, sillä epeli kylvää itse itsensä näköjään joka vuosi. Jospa tänä vuonna saisi sadosta samaan aikaan kypsymään mustikan kokoisia makeita hedelmiä sen verran, että pääsisin vihdoin kokeilemaan sitä maailmalla kehuttua mustikkakoisohilloa. Oikealla yhtälailla monivuotiseksi jo kehuttava vesipippuri, joka myös, jälleen kerran, on ihan itse kylvänyt itsensä samaan ruukkuun, jossa edeltäjänsä kasvoivat viime vuonna. On sekin melkoinen epeli ja niin mahtavan maukas!
Monivuotisista mainiosti voivat tavalliseen tapaansa myös maa-artisokat, jotka muuten myös ovat hyvin vanhaa maatiaislajiketta ja oikealla piparjuuri, joka on jälleen vallannut kasvualueensa jokaista senttiä myöten.
Hunajamarjasatoa ei olla korjattu lainkaan, vaan marjoja napsitaan pensaista suoraan suuhun päivittäin. Hunajamarjat pitää siirtää ensi keväänä suotuisampaan kasvupaikkaan. Ne ovat nyt jäämässä hieman muiden jalkoihin ja hyvä sato ei ole ihan käden ulottuvilla. Itsekylväytyvistä nappasin rinnalle kuvan kurkkuyrtistä. Joskus 5 vuotta sitten laitoin muutaman siemenen maahan ja sen jälkeen kasvi on hoitanut itse itsensä. Viime vuonna en muista kurkkuyrttiä olleen lainkaan, mutta tänä vuonna se taas sieltä maasta nousi ja kävi kukkimaan.
Alaleuka väpättäen katselin toukokuussa minttulaatikkoa, kun mitään sieltä ei noussut, vaikka mintut ovat aina olleet meillä niin vahvoja. Erityisesti murehdin ihania omenaminttujani, joista tapaan tehdä teetä. Omenaminttujen lehdet ovat suuria, paksuja ja pehmeän nukkapintaisia, kuin vauvalampaan korvia. Viikkojen kuluessa laatikossa kuitenkin alkoi vihertää ja sieltä ne sitten saapuivatkin! Taisivat vaan olla niin syvässä talviunessa, ettei toukokuukaan niitä herätellyt, vaikka yleensä siinä vaiheessa vihreä meri yltää jo laitojen yli.
Rohtosuopayrttikin on tänä vuonna hieman myöhässä, mutta sitä suuremmalla ilolla otimme vastaan pienen tuoksuvan rohtosuopayrttiniittymme. Pian pääsen taas laittelemaan meille pyykkisaippuaa, kunhan ensin vaan nautiskelen ihanasta tuoksusta puutarhassa.
Oikealla kuvassa köynnöskrassin siemeniä, joita jo keräilen ensi vuodeksi. Köynnöskrassin kanssa meillä kävi niin, että löysin keväällä ehkä tusinan vanhaa siementä ja ajattelin, että ei niistä varmaan enää mitään kasva, mutta tuuppasin kuitenkin pari siementä yhteen jos toiseen ruukkuun kurkkujen, tomaattien, paprikoiden ja sitruunapuiden kavereiksi. Ei sieltä kumminkaan mitään nouse. Eipä, voisi sanoa. Köynnöskrassia on tänä vuonna tullut sellaisina Niagra-putouksina, ettei moista ole ennen nähty. Kukkia on syöty ja ihasteltu satapäin, eivätkä ne tunnu lopettavan kukintaansa lainkaan. Ensi vuonna sama, kiitos, mutta omaan paikkaansa. On se vaan hullun näköistä, kun sitruunapuu peittyy kokonaan kukkavuoreen ja kasvihuoneessakin köynnöskrassia on ihan joka puolella. Jotta semmoisia hengettömiä siemeniä sitten!
Kurkistetaan vielä kierroksen päätteeksi tuonne kurpitsakummulle, joka valtaa puutarhaa aivan innoissaan. Lehtien piilossa on jos millaista kurpitsaa tulossa, mutta ei myskiä, kuten arvasinkin. Tuossa oikealla näyttäytyy yksi Baby Bear -kurpitsa, joka muistuttaa mielestäni enemmänkin jotain astaloa tai painoa kuin kurpitsaa! Pikkunalleja on tulossa ilmeisen paljon. Lajike on mukava, sillä se tuottaa noin kilon painoisia, maukkaita ja kiinteitä kurpitsoja.
Nå ja, meillä on ollut ihana loma. Se alkoi heinäkuun alussa salin remontilla ja yhteisenä lomana päättyy tänään, kun miehellä alkavat työt jälleen. Itse olen vielä tämän viikon lomalla sadonkorjuupuuhissani.
Saliin tosiaan laitettiin tänä kesänä, alkaneen loman kunniaksi, ihanat uudet tapetit ja samalla maalattiin nuo korkeat paneelit luottomaalilla, joka kuten aina, on parhaaksi havaitsemamme Virtasen maalitehtaan paneelimaali. Lattiat on jo vuosia sitten maalattu saman valmistajan puulattiamaalilla, joka sekin on silkkaa laatua.
Remontin yhteydessä huonekaluja vähennettiin ja siirreltiin, tila sai avaruutta, kepeyttä ja valoa. Valtavan ihanaa!
Salissa on edelleen lempparini, kaksi takorautaista ulkokamiinaa, joissa poltellaan vain kynttilöitä. Täällä ne odottelevat syksyn viileitä ja pimeneviä iltoja. Salin muutos ennakoi myös tulevia muutoksia. Olen jäämässä ensi vuonna sapatille ja silloin keskityn ainoastaan kotoiluun ja kotoiluideoiden tuottamiseen. Pitää olla tilaa sekä henkiselle että fyysiselle hääräilylle.
Tänä vuonna tuntuu siltä, että loma on ollut riittävän pitkä ja siihen on sisältynyt kaikenlaista kivaa ja hyödyllistä. Ollaan saatu aikaiseksi kaikkea sellaista, joka on odottanut vuoroaan todo-listoilla. Ollaan otettu päivänokosia, herätty kun siltä tuntuu ja menty nukkumaan kun nukuttaa, eletty siis ilman kelloa. Ollaan häärätty puutarhassa, nähty ystäviä, käyty retkillä, lähialueen lempipaikoissa, kirppiksillä, lounailla ja tietenkin mäntysuovalta tuoksuvalla mattopyykillä! Meillä on tuolla naapurikylässä niin kivat mattopesujärjestelyt, että siellä käy ihan mielellään. Kaunis kesäpäivä, mattojen pesuun suunnitellut vesilaarit, mattomankeli ja kunnon mattotelineet, joilla voi kuivattaa mattojaan. Kyllä kelpaa pestä! Pesimme kaikki salin paksut ja suuret lankamatot, siis talvimatot (5+1 kpl) ja tuvan räsymatot, olisikohan niitä ollut 7.
Ja sitten, kuten aina, olemme varautuneet myös tulevaan talveen..
Haastavat
ajat ovat edessä, siitä ei pääse yli eikä ympäri, mutta niistä
selvitään pienemmällä harmilla kun varaudutaan. Tilanne nyt on mikä on. Euroopassa ja maailmalla muhii monta
tulehduspesäkettä, joiden kanssa voi tulla vielä suurempia ongelmia, vaan
riittääpä niitä kieltämättä muutenkin. Ruokien saatavuuden kanssa tulee
haasteita, ei niin, etteikö ruokaa meillä riittäisi, mutta hinnat
nousevat edelleen ja valikoimasta tulee suppeampi. Satoja on menetetty pitkin Eurooppaa
niin kuivuudelle, tulville kuin maastopaloillekin muiden ongelmien
lisäksi. Lääkesaatavuuksissakin on ollut taas isoja haasteita, ihan peruspipipastilleissakin, kuten Buranassa. Lemmikkien ruoat, ei hyvältä näytä tilanne maailmalla ja sieltä se kyllä meitäkin tulee koskettamaan. Ja sitten on vielä iso E, eli energia. Yhtälö talvea kohti on kieltämättä vaikea. Kansalaisia ja eri alojen toimijoita
valmistellaan jo mahdolliseen sähkön säännöstelyyn. Yle uutisoi eilen siitä, että kaupatkin varautuvat mahdollisiin hetkittäisiin sulkuihin. Energian hinta on jo moninkertaistunut ja nousee edelleen. Sähköä olisi hyvä itse kunkin nyt säännöstellä hieman. Ei sitten tunnu niin kurjalta jos joudumme säännöstelemään vähän enemmänkin. On parempi varautua kuin yllättyä.
Meillä ei sähköä hirmuisesti kulu, kun sähkölaitteita ei ole ihan tavalliseen nykyajan talouden tapaan. Talo lämpiää pääasiassa puulla ja ruoatkin kokataan puuliedellä, mutta kovimmilla pakkasilla ja pakkasöinä on ollut tarpeen hieman tukilämmittää sähkölläkin parin pikkupatterin edestä. Sähkölämmitys yritetään nyt saattaa absoluuttiseen minimiin tulevana lämmityskautena. Meillä onkin aloitettu talvivalmistelut jo helteiden aikaan polttopuuvaraston päivittämisellä, ihan tavalliseen tapaan, mutta myös erilaiseen tulevaan varautuen.
Lopuksi vielä iloisempiin asioihin! Tänään näet on tasan kuukausi siihen, kun ensimmäinen kirjamme julkaistaan! Jännittää niin, että vatsa on melkein kuralla, mutta samaan aikaan olo on helpottunut ja iloinen. Siinä se nyt on, tai ei ihan vielä ole, mutta melkein. Kirjan pitäisi tulla painosta varastoon tässä parin viikon kuluttua ja virallinen julkaisupäivä on 1.9.2022. Uskallan siis nyt laittaa kirjan kansikuvan näytille. Takakanteen kustantamo (Docendo) on sanaillut seuraavasti:
Johanna ehti vuosien ajan haaveilla ja käydä katsomassa miehensä kanssa monta taloa. He halusivat pois kaupungista, keinovaloista, betoniseinistä ja itseään toistavasta arjesta. Löytyi Jovela, nykyajan melskeistä vapaa paikka, jossa tähdet piirtyvät yötaivaalle pellon ylle ja uusi aamu valkenee linnunlauluun. Vanhassa talossa kertoo matkasta yksinkertaiseen elämään. Se on myös oman sadon ja loppuvuoden juhlien keittokirja sekä tee se itse -henkinen hyvän mielen puuhastelukirja. Kirjan reseptit ja inspiroivat ideat ajoittuvat alkusyksystä aina jouluun saakka.
Teen kirjasta pienen esittelyn sitten kun saan ensimmäisen kappaleen käsiini. Yksi unelma on toteutumassa. Arvannette, että olen iloinen. Kirjan tekeminen ystäväni, valokuvaaja Annabelle Antaksen kanssa on ollut ihanaa. Kunpa kirja toisi iloa lukijoilleen, inspiroisi ja toisi ehkä hieman lohtuakin näihin synkkiin aikoihin ja ennen kaikkea tarjoaisi tällaisesta elämänmuutoksesta haaveileville vertaistukea omien haaveiden toteuttamiseen, oli ne sitten suuria kuten meillä oli, tai pieniä asioita omassa keittiössä ja kodissa ♥ Sen enempää en voisi toivoa.
Vaan mitäpä kuuluu muille omavaraisteleville bloggaajille kautta Suomen? Seuraavat omavaraistelevat bloggaajat ilahduttavat teitä tarinoillaan ja kesän kuulumisillaan tänään, 1.8.2022, klo. 09 alkaen:
Kasvuvyöhykkeellä 2:
Sarin puutarhat .
Oma tupa, tontti ja lupa .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Caramellia .
Pilkkeitä Pilpalasta .
Villa Varmo .
Rakkautta ja maan antimia .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki .
Kasvuvyöhykkeellä 7:
Korpitalo .
Jovelan joulukalenteri on tehty kirjan kansiin ja sen sisällä on 24 pientä rasiaa, joissa on erilaisia siemeniä tulevalle vuodelle, siemenjoulukalenteri siis! Toki rasioihin voi laittaa muutakin mielensä mukaisesti, mutta itse päädyin taas kasvimaan ja puutarhan siemeniin jatkumona viime vuoden siemenjoulukalenterille.
Ihanat, lämpimät huopikkaat, eli huopatossut tai vilttitossut onnistuvat ensikertalaiseltakin - niin helppoa ja yksinkertaista niiden valmistus loppupeleissä on, vaikka toki puuha vaatii aavistuksen sinnikkyyttäkin! Kävimme ystäväni kanssa 2 päivän huopikaskurssilla, jonka annin koostan nyt teillekin. Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.11.2019.
Pitkä on ollut kesäkausi tänä vuonna, kun se alkoi heti toukokuussa helteillä ja päätti aikansa syyskuun lopussa helteillä. Kaikkea siihen väliin on mahtunut, mutta silti vuosi on ollut erikoinen. Lämpöennätyksiä on lyöty tämän tästä ja vuotuisten hellepäivien lukumäärän ennätykset on rikottu muutamaan kertaan. Noh, pitkä kesä oli ja meni, ja nyt...
Runsaasta omenasadosta riittää moneksi. Tämä helppo ja nopea marmeladi maistuu omenalta ja kanelilta, mutta makean mausteisessa herkussa on halutessasi myös pulleiksi hautuneita rusinoita. Lisää tektuuria marmeladi saa omenaraasteesta. Nimensä marmeladi sai siitä, että se kuiskii jo syksyllä joulun lähestyvän hiljalleen.
Ryhdytään puupiheiksi ja poltetaan puuta puhtaasti ja säästeliäästi! Kävimme isännän kanssa vuonna 2019 puunsäästäjän polttokurssilla, jonka neuvoilla voi säästää polttopuusta ja puulämmityksen aiheuttamista päästöistä jopa 50%. Kurssin vetäjänä toimi Warma-Uunien Vesa Salminen, joka on vetänyt yli 100 puunsäästäjän polttokurssia, ja jonka yritys...
Kotipuutarhurin puuhat eivät suinkaan pääty kesään, sillä syksy on omalla tavallaan puutarhan toinen kevät, jolloin jopa kannattaa kylvää osa seuraavan vuoden sadosta, sillä syyskylvöt aikaistavat ja vahvistavat seuraavan vuoden satoa. Kun yksi sadonkorjuu päättyy, toista laitellaan säiden viilentyessä aluilleen. Sellaista se on omavaraistelevan...
