HILDURIN AIKAAN

09.04.2019

Hildurin aikaan on kunnianosoitus menneiden aikojen kodin hengettärille, kokoelma vuonna 1933 julkaistuja kotitalousvinkkejä amerikkalaisilta kotirouvilta ja taloudenhoitajilta. Vanhassa vara parempi, sanotaan. Vieläköhän koosteeseen valitut vinkit toimisivat nykyajan kodeissa?

Melkein 20 vuotta sitten tanskalaisella kirpputorilla käsiini osui tämä kaunis, elämää nähnyt kangaskantinen kirja, jonka kulmaa oli jokin kirjatoukkakin ehtinyt vuosien aikana nakertamaan - ehkä kirja uusi omistaja ei ollut ottanut kirjan vinkkejä haltuunsa?! Herttainen kirja siihen maailman aikaan ei maksanut edes 20 senttiä, mutta se on hinnastaan huolimatta oikea aarre. Olen lukenut kirjan monen monta kertaa hymy huulilla, ja nyt jaan sen kustakin viidestä pääosastosta muutamia parhaita ja hauskimpia kotitalousvinkkejä, joilla isoäidin aikaan kotitalouksissa pärjättiin nokkeluudella ja sukupolvelta toiselle siirtyneillä kokemuspohjaisilla vinkeillä.

HUOMAUTUS! En suinkaan ole testannut kaikkia näitä vinkkejä itse, joten kukin testatkoon omalla vastuullaan. Jotkut vinkeistä ovat kyllä käytössä edelleenkin.

Talousvinkkejä keittiöön

Laita useita marmorikuulia kattilaan, kun keität chilikastiketta, säilöttäviä tomaatteja, omenasosetta tai mitä tahansa sellaista, joka vaatii jatkuvaa sekoittamista. Keitoksen kiehuessa marmorikuulat liikkuvat jatkuvasti kattilan pohjalla, ja estävät keitoksen palamasta pohjaan.

Poista pohjaan palanut ruoka hankaamalla lämmintä astiaa suolalla. Laita astiaan tämän jälkeen lämmintä vettä, jossa on ruokasoodaa. Liota, pese ja kuivaa, ja kattilasi on jälleen puhdas!

Säilytä juuston loppupala tiiviissä lasipurkissa, ja juusto säilyy pitkään!

Säilytä myös leivänkannikat tiiviisti suljetussa lasipurkissa kunnes sinulla on riittävästi leipää tehdäksesi korppujauhoa. Kuivata leivät, laita ne kankaan sisälle ja kaulitse leivät korppujauhoksi.

Laita pala leipää keitinveden päälle keittäessäsi kukkakaalia tai kaalia, ja keittiösi ei tuoksu kaalille. Älä käytä kantta!

Laita grillihiilen pala jääkaappiin, ja voit huoleti laittaa jääkaappiisi sekä voimakkaasti tuoksuvia että helposti hajuja imeviä ruokia. Grillihiili neutralisoi ja poistaa hajuja.

Kun uppopaistat munkkeja tai donitseja, laita muutama kokonainen mausteneilikka öljyyn ja leivoksesi maistuu entistä paremmalta.

Munkit ja donitsit saa sokeroitua siististi laittamalla sokeria paperipussiin ja tipauttamalla munkit pussiin yksi kerrallaan. Ravista pussia ja ota munkki on sokeroitunut kauttaaltaan.

Kovaksi vatkattua kanananmunan valkuaista, johon lisätään soseutettua banaania, voi käyttää kermavaahdon sijaan. 1 banaani yhtä kananmunan valkuaista kohti.

Lisäämällä muutaman tipan sitruunamehua kermaan kermavaahtoa vatkatessasi, kermavaahto syntyy puolet lyhyemmässä ajassa.

Tee viilto perunan ympäri perunan keskeltä ennen kun keität perunoita kuorineen. Kuoret irtoavat tämän jälkeen keitetyistä perunoista helposti kahdessa osassa.

Halkaistessasi keitettyjä kananmunia, kasta veitsi kuumaan veteen aina ennen halkaisua. Näin veitseen ei tartu keltuaista.

Uuniperunat kypsyvät puolta nopeammin, kun keität niitä ensin 5 minuuttia. Myös maku on parempi!

Lämmitä rusinoita ennen kun lisäät ne kakkutaikinaan, ja rusinat eivät painu kakkutaikinan pohjalle.

Pese persilja aina lämpimällä vedellä. Kylmä vesi laimentaa persiljan makua.

Vinkkejä pyykkitupaan

Lisää neule- ja villavaatteiden huuhteluveteen 1-2 ruokalusikallista glyseriiniä, ja vaatteet ovat pehmeitä, eivätkä kutita.

Jos silitysraudastasi jää jälki kankaaseen, kostuta puhtaan rätin (kankaisen) kulma etikkaan ja hiero jälkea kunnes se katoaa.

Rasvatahran saa pois silkistä hieromalla kangasta tahran nurjalta puolelta vedestä ja maissitärkkelyksestä tehdyllä tahnalla. Anna tahnan kuivua ja harjaa se pois.

Huulipunan saa poistettua kankaalta liottamalla tahrakohtaa puoli tuntia kylmässä maidossa. Tämän jälkeen tahrakohta pestään saippualla kuumassa vedessä.

Vinkkejä vaatekomeroon

Hiero liukaspohjaisten kenkien pohjia hiekkapaperilla, ja ne eivät enää ole yhtä liukkaita!

Estääksesi mekon, liukkaasta kankaasta tehdyn tai avokaulaisen vaatteen liukumisen henkarista, kiepauta henkarin molempiin päihin kuminauhaa.

Talvi- ja kesäsäilöön laitettavien vaatteiden ja kangastuotteiden päälle voi rouhia mustaa pippuria. Kääri säilöön laitettava kangas sanomalehtipaperiin ja koit eivät koske siihen.

Säilytä kausikenkiä vanhoissa sukkahousuissa. Leikkaa sukkahousuista sopiva pala ja aseta kenkä sukkaan, jolloin kengät eivät pölyynny tai naarmuunnu. Toimii myös matkustaessa.

Ompeluvinkkejä

Ompelukoneen neulan saa teroitettua ompelemalla hetken hienoa hiekkapaperia.

Paksujen saumojen ompelu helpottuu, kun hierot saumoihin kovaa saippuua. Neula uppoaa saumaan heti helpommin!

Jos ompelet hämärässä, laita valkoinen paperi pöydälle ompeluksesi alle. Lampun valo heijastuu valkoisesta paperista ja näet paremmin!

Kun löydät irronneen napin, laita se hakaneulaan ennen kun keksit mistä se uupuu ja ehdit ommella napin kiinni.

Käytä hakaneuloja nuppineulojen sijaan kun sovitat ommeltavaa vaatetta päälle. Hakaneulat eivät pääse irtoamaan sovituksessa!

Kiinnitä magneettinappi nauhaan ja pidä sitä lähelläsi kun ompelet. Jos neula tippuu lattialle kesken ompelun, saat sen helposti ylös magneetin avulla paikaltasi nousematta.

Tee vanhan neulepuseron hihoista lapasia. Laita käsi vuorotellen hihojen päälle siten, että hihan resori on ranteesi kohdalla. Piirrä kätesi muoto, leikkaa pala irti ja ompele reunat umpeen. Lapaset ovat valmiit. Samaan tapaan voit ommella säärilämmittimiä tai käsi-/rannelämmittimiä, jotka jättävät puolet sormista paljaiksi.

Kotitalousvinkkejä

Lasipullon saa puhdistettua nopeasti ilman pulloharjaa laittamalla teelusikallisen suolaa ja vähän vettä pulloon, jota ravistellaan voimakkaasti. Pullo on hetkessä puhdas!

Lasisen säilöntäpurkin saa merkittyä kätevästi kirjoittamalla purkin pintaan vahaliidulla purkin ollessa kuuma. Vahaliitukirjoitus pysyy kylmenneessä purkissa, mutta irtoaa jälleen kun purkki kuumennetaan seuraavan kerran.

Takan nokiset tiilet saa puhtaaksi hieromalla tiiliä etikkaan kastetulla rätillä. Toista tarvittaessa kunnes tiilet ovat puhtaita.

Leikkaa vanhasta huovasta huonekalujen jalkoihin sopivia paloja ja liimaa ne huonekalujen jalkojen pohjiin. Huopa estää lattian naarmuuntumisen ja huonekaluja on helpompi siirrellä.

Kun puhdistat messinkiä suolalla ja etikalla, messinkiesineestä tulee kuin uusi!

Purukumin saa pois hiuksista kananmunan valkuaisella.

Ruostetahrat saa pois posliinista hankaamalla tahraa sitruunalla ja peittämällä tahran suolalla. Astia laitetaan aurinkoon kunnes suola ja sitruuna ovat tehneet tehtävänsä.

Kun jotain tarvitsee sitoa tiukasti siten, ettei sidos taatusti aukea, kastele naru ennen käyttöä.

Pese ovet aina alhaalta ylös. Vältyt likavesiraidoilta.

Huonekalun jalan jättämä painauma matossa katoaa lopullisesti, kun laitat painauman päälle kostean säämiskän yön yli.

Sokeri saa ruusun aukeamaan vaasissa, lisää veteen sokeria!

Maalin hajun vastamaalatussa huoneessa saa pois grillihiilillä. Laita avattu pussi hiiliä keskelle huonetta ja haju hälvenee.

Kirjan erikoisin vinkki!

Vie joulukuusi joulun jälkeen ulos ja pystytä se pihalle lintujen ruokintapaikaksi. Kuorruta oksat talilla ja siemenillä!

Tämän pienen kirjan myötä haluamme esittää kiitoksemme niille tuhansille kotirouville, jotka armollisesti lahjoittivat kulinaarisia ja yleisiä taloudenpitohuomioitaan kotitalousvinkkeihimme. Ainoa toiveemme on, että käsikirjaa käyttävien lukijoiden kotiaskareet tulisivat kirjan myötä miellyttäviksi ja todellakin helpommiksi. - Päätoimittaja, Chicago Daily News: Women's pages 1933.


Ja samaa toivon minäkin! Yksinkertaisen arjen ja sukupolvilta toiselle siirtyvien perinnetietojen puolesta, kunnioituksesta menneille, nykyisille ja tuleville kotien hengettärille, olivat he sitten mitä sukupuolta tahansa
.

Lämpimin terveisin Jovelan Johanna

Ps. Ja kirjan edellinen omistaja olisi välttynyt kirjakoin tuhoilta käyttämällä laventeliöljyä!

Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta

JOULUKALENTERI

12.11.2024

Jovelan joulukalenteri on tehty kirjan kansiin ja sen sisällä on 24 pientä rasiaa, joissa on erilaisia siemeniä tulevalle vuodelle, siemenjoulukalenteri siis! Toki rasioihin voi laittaa muutakin mielensä mukaisesti, mutta itse päädyin taas kasvimaan ja puutarhan siemeniin jatkumona viime vuoden siemenjoulukalenterille.

Ihanat, lämpimät huopikkaat, eli huopatossut tai vilttitossut onnistuvat ensikertalaiseltakin - niin helppoa ja yksinkertaista niiden valmistus loppupeleissä on, vaikka toki puuha vaatii aavistuksen sinnikkyyttäkin! Kävimme ystäväni kanssa 2 päivän huopikaskurssilla, jonka annin koostan nyt teillekin. Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.11.2019.

Pitkä on ollut kesäkausi tänä vuonna, kun se alkoi heti toukokuussa helteillä ja päätti aikansa syyskuun lopussa helteillä. Kaikkea siihen väliin on mahtunut, mutta silti vuosi on ollut erikoinen. Lämpöennätyksiä on lyöty tämän tästä ja vuotuisten hellepäivien lukumäärän ennätykset on rikottu muutamaan kertaan. Noh, pitkä kesä oli ja meni, ja nyt...

JOULUMARMELADI

04.10.2024

Runsaasta omenasadosta riittää moneksi. Tämä helppo ja nopea marmeladi maistuu omenalta ja kanelilta, mutta makean mausteisessa herkussa on halutessasi myös pulleiksi hautuneita rusinoita. Lisää tektuuria marmeladi saa omenaraasteesta. Nimensä marmeladi sai siitä, että se kuiskii jo syksyllä joulun lähestyvän hiljalleen.

Ryhdytään puupiheiksi ja poltetaan puuta puhtaasti ja säästeliäästi! Kävimme isännän kanssa vuonna 2019 puunsäästäjän polttokurssilla, jonka neuvoilla voi säästää polttopuusta ja puulämmityksen aiheuttamista päästöistä jopa 50%. Kurssin vetäjänä toimi Warma-Uunien Vesa Salminen, joka on vetänyt yli 100 puunsäästäjän polttokurssia, ja jonka yritys...

Kotipuutarhurin puuhat eivät suinkaan pääty kesään, sillä syksy on omalla tavallaan puutarhan toinen kevät, jolloin jopa kannattaa kylvää osa seuraavan vuoden sadosta, sillä syyskylvöt aikaistavat ja vahvistavat seuraavan vuoden satoa. Kun yksi sadonkorjuu päättyy, toista laitellaan säiden viilentyessä aluilleen. Sellaista se on omavaraistelevan...