Jälleen yksi huikealla historiallaan hauskuuttava perinnehyötykasvi, jonka kasvatukseen ja historiaan olen perehtynyt nimismiehen tarkastuskäyntiä jännityksellä odottaen, sillä vallitsevan lainsäädännön mukaan olemme humalarikollisia!
Humala tunnetaan tietenkin oluen maustajana ja kauniina puutarhaköynnöksenä, jota on viljelty meillä systemaattisesti jo keskiajalla - monta sataa vuotta ennen kun esimerkiksi peruna löysi tiensä Suomeen. Humalaa onkin ennen löytynyt likimain jokaisesta kotimaisesta puutarhasta, sillä aikoinaan kunkin talollisen oli lain määräämänä pakko kasvattaa humalaa ankaran sakkorangaistuksen uhalla. Humala oli Suomessa niin tärkeä hyötykasvi, että pakkokasvatuslakeja oli käytössämme jo 1300-luvulla ja ne kumottiin vasta vuonna 1915.
Vaan kuinkas kävikään..
Kuvat, ellei toisin merkitty: Pix/Pex -kuvituskuvia.
Lainsäätäjillä tai -purkajilla kävi pieni lipsahdus tuolloin 1915, sillä 1300- ja 1400-luvun kuninkaalliset maalait humalan pakkokasvatuksesta kyllä kumottiin, mutta myöhemmin annetut vuoden 1734 pykälät unohtuivat. Voimaan jäi rakennuskaari(lain) 7. luku pykälineen, jossa määrätään edelleenkin kunkin talollisen ja tilallisen kasvattamaan vuosittain 40 humalaa, kunnes talolla on 200 humalasalkoa, ja ylläpitämään humalistoaan, eli humalatarhaansa huolella. Tässä edelleenkin voimassa olevassa laissa humalan kasvattamisen pakote on niin ankara, että jopa nimismies joutuu itse vastaamaan omakustanteisesti siitä, että joka torpan mailla humalasalot kurottelevat kohti taivasta köynnöksineen. Ihmekös tuo, ettei vallesmanni ole uskaltanut meillekään tulla humalatilannetta vajaaksi toteamaan!
1§. Jokaisessa talossa pitää olla humalisto, ja istuttakoon talonpoika joka vuosi hyviä juuria neljän kymmenen salon varalle, kunnes näitä tulee kaksisataa kokonaiseen taloon. Joka ei sitä tee, vetäköön sakkoa kultakin vuodelta talarin, ja istuttakoon kuitenkin niin kuin on sanottu.
2§. Nimismies pankoon syyskäräjissä syytteenalaiseksi sen, joka ei ole humalistoa näin istuttanut, ja ottakoon sakon ulos ennen Tuomaanpäivää. Jos nimismies sen laiminlyö, maksakoon itse sen sakon.
Ainoastaan mikäli voitiin näyttää toteen, että maa ei ollut sopiva humalalle, saattoi välttyä kasvatusvelvoitteesta. Jos taas humaliston antoi "mennä rappiolle" seurasi tästäkin ankarat sakot sekä vaade perustaa uusi humalisto. Mikäli humalistoa ei perustettu, joutui maksamaan sakkoa joka vuosi.
Tätä lakia ei ole edelleenkään kumottu, joten meillä talollisilla ja tilallisilla olisi edelleenkin velvoite kasvattaa humalaa, mutta tietenkään asia ei käytännössä ole niin. Tai ainakaan poliisit eivät Maaseudun tulevaisuus -lehden mukaan muista, että ketään nykyaikana olisi asiasta sakotettu tai viety käräjille. Mikä helpotus! Toisaalta, olisihan se jokseenkin hupaisaa, jos TV-lupatarkastuksista vapautuneet virkailijat kiertelisivät talosta toiseen humalatarkastajina. Toisihan se vähän vaihtelua poliisienkin normaaliin humalavalvontaan, saati humalatappoihin, joka sekin alunperin viittaa humalan kasvatukseen, ei henkirikokseen!
Viimeinen *humalatappo (*tarkoittaa humalatarhaa) Mäkikylässä 1928. Kuvaaja Toivo Kaukoranta, Museovirasto - Humalisto Venesjärvellä 1935. Kuvaaja Nikkilä Eino, Museovirasto
Humala on siis hyvin vanha, Suomessakin alkuperäiskasvistoon kuuluva hampunsukuinen köynnöskasvi, jonka arvellaan olleen ensimmäisiä systemaattisesti viljeltyjä puutarhakasvejamme, samaa ikäluokkaa nauriiden kanssa, ellei vanhempikin. Pohjolassa humalistoja onkin voitu jäljittää aivan ajanlaskumme alkuun. Maailmanlaajuisesti vanhimmat humalaesiintymät ovat jopa 8000 vuotta vanhoja.
Humalan suuri suosio on aina kulkenut käsi kädessä oluen suosion kanssa. Muinoin ihmiset joivat paljon olutta veden sijaan ja siten oluen maustajana, kirkastajana ja säilytysaineenakin käytetyllä humalalla oli oleellinen merkitys yhteiskunnassamme. Tästä johtuen Suomessakin on ollut runsaasti humalistoja, jopa humalavientiä ulkomaille. Ruotsin vallan aikana humalaa käytettiin myös veronmaksuvälineenä.
Pakkokasvatuslaista huolimatta kotimainen humalahuuma kuitenkin hiljalleen hiipui ja humalistoja valvottiin enää lähinnä kruunutiloilla. Panimommekin olivat siirtyneet pitkälti tuontihumalaan jo 1800-luvun puoliväliin mennessä. Kun pakkolaki kumottiin 1915, uusia humalistoja ei enää syntynyt vanhaan tapaan ja 30-luvulta alkaen humalistot kävivät jo niin harvinaiseksi, ettei niitä juurikaan ollut enää jäljellä sotavuosien jälkeen.
Viime vuosina humalasta on jälleen tullut
suosittu puutarhakasvi, eikä vähiten sen rehevän ja kauniin kasvustonsa
vuoksi, mutta myös artesaaniolutharrastajien kotimaiseen humalaan kohdistuneen kiinnostuksen vuoksi. Pohjolan humalalla sanotaan olevan oma, ainutlaatuisen hieno arominsa.
Tiedätkö muuten mitä eroa on oluella ja kaljalla? Kyse on juurikin humalasta ja toki juoman vahvuudestakin. Aikana jolloin kaljaa ja olutta juotiin runsaasti veden sijaan, nimenomaan olut oli se, jossa oli prosentteja ja olut maustettiin humalalla. Kalja taas oli vain mallasjuomaa, jossa oli joko vähän tai ei lainkaan alkoholia, eikä kaljaa maustettu arvokkaalla humalalla. Humalan osuutta oluessa pidettiin niin tärkeänä, että juoman ei uskottu nousevan lainkaan päähän ellei siinä ollut humalaa. Humalaan ei siis tullut ilman humalaa, vaikkei humala tietenkään humalaa aiheutakaan.
Humalaa myydään taimina, mutta sitä voi myös kasvattaa pistokkaista ja siemenistä. Kylmäkäsitellyt siemenet esikasvatetaan jo vuoden alussa, tammi-helmikuussa, tai ilman kylmäkäsittelyä kylväen suoraan ulos ennen pakkasia. Esikasvatuksessa itämisaika on pitkä, jopa kuukauden.
Humala pitää multavasta, kosteasta maasta ja auringosta, mutta menestyy varjossakin. Savimaassa humala kuitenkaan ei viihdy. Kuivuus heikentää satoa ja altistaa tuholaisille. Kasvi tulee tukea hyvin. On hyvä ottaa huomioon, että humala kasvaa kesässä jopa 7 metriseksi köynnökseksi. Syksyllä humala kuihtuu ja sen köynnökset leikataan alas, josta se keväällä nousee jälleen energiseen uuteen kasvuun perennojen tapaan.
Humalaa voi lisätä juuripistokkaista kaivamalla juurakkoa esille syksyllä. Juurakkoa leikataan pieniksi paloiksi siten, että kuhunkin palaan jää versosilmuja. Tämän jälkeen palat istutetaan ruukkuihin, joissa ne saavat vahvistua kevääseen saakka. Sopiva istutussyvyys on 10 cm.
Ruukut kannattaa nostaa suojaan talveksi, esimerkiksi kellariin, josta ne otetaan esille lämpöön ja valoon huhtikuussa. Suoraan maahan istutettaessa humalat saattavat jäädä rikkaruohojen jalkoihin, joten esikasvatus ruukuissa on suotavaa. Syksyllä ruukkuihin istutetut juurakkopalat voidaan istuttaa kasvupaikalleen seuraavana keväänä roudan jälkeen.
Humalaa lisätään myös vesipistokkaista leikkaamalla kesä-heinäkuussa humalan lehtiparin alapuolelta n. 3 cm mittainen pistokas siten, että pistokkaaseen jää 2 lehteä. Veitsellä leikatut pistokkaat upotetaan kosteaan multaan lehtiparia myöten, istusruukku peitetään muovisuojalla. Mullan tulee pysyä kosteana, muttei märkänä. Juurtuminen vie n. 2-3 viikkoa. Vaihtoehtoisesti pistokkaat voi juurruttaa vesilasissa, jonka jälkeen pistokas siirretään multaan. Molemmissa tapauksissa suositellaan, että taimet istutetaan maahan vasta seuraavana keväänä.
Mikäli humalaa haluaa kasvattaa kesävihreänä köynnösaitana, sopiva taimien istutusväli on puoli metriä.
Kun taimi on istutettu, ensimmäistä satoa voidaan kerätä 2-3 vuoden kuluttua. Sadonkorjuuaika on usein elo-syyskuussa, kun humalan kävyt ovat vielä vihreitä, mutta pinnaltaan kuivia, ja kävyn suomut ovat vasta vähän avautuneet.
Käpyjä ei irroteta köynnöksestä kasvupaikalla, vaan koko köynnös lasketaan alas ja leikataan irti jättäen maahan n. 1-1,5 metrin versoston, joka vahvistaa kasvin talvensietokykyä. Humalakävyt kerätään talteen käynnöksestään yksittäin nyppimällä. Tätä toimenpidettä on kutsuttu humalan perkaamiseksi, jonka jälkeen on ollut tapana järjestää humalapidot.
Humalakäpyjä voi kuivattaa lämpiminä päivinä ulkona, ilmavasti harsolla peitettynä. Brewers Friendsin mukaan tämä vie muutamia päiviä. Humalaa voi kuivattaa myös kuivurissa 35-40 asteessa, joka vie n. 8 tuntia kuivurista, sen kapasiteetista ja humalakäpyjen koosta riippuen. Täysin kuivat humalakävyt säilytetään valolta suojattuna ilmatiiviissä astiassa tai paperipussissa.
Humalaa viljellään emiyksilöinä, joiden tuottamia käpymäisiä emikukintoja käytetään rohtona, oluen ja teen maustajana sekä leikkokukkana ja somisteena joko tuoreena tai kuivattuna. Humala ei tarvitse hedeyksilöitä tuottaakseen emikäpyjä. Itse asiassa hedeyksilöitä ei kasvateta humalistoissa lainkaan, sillä niiden läsnäolo heikentää emikäpyjen aromia.
Humalan nuoria versoja voi nauttia parsan tapaan keitettynä. Humalaversot ovat keväisiä herkkuja erityisesti Belgiassa. Alle 10 cm pituisina kerättyjen humalaversojen makua kuvaillaan mausteisen miellyttäväksi. Mikäli versoja aiotaan käyttää vihanneksina, kasvusto kannattaa peittää maakatteella ennen kun versot nousevat keväällä, jotta versot pysyvät vaaleina. Tummien versojen maku on karvas.
Humala lisää virtsaneritystä ja sen sisältämät karvasaineet tuhoavat bakteereja. Humalalla on myös miedosti rauhoittavia ominaisuuksia, joita hyödynnetään mm. humalateenä, jota nautitaan unettomuuden, ruokahaluttomuuden tai jännittyneisyyden lieventämiseksi. Myös humalakylpyjä pidetään rauhoittavina ja unentuloa edistävinä, kuten myös humalakävyillä täytettyjä pieniä unituoksutyynyjä.
Vesilitraa kohti tarvitaan 6 humalakäpyä, joita keitellään rauhallisesti sekoitellen vartin verran. Kun vesi muuttuu punertavaksi, neste siivilöidään. Humalateehen kannattaa lisätä esimerkiksi vadelmahilloa, sillä sen ominaismaku ei ole erityisen miellyttävä. Humalateellä on kuitenkin rentouttava ja rauhoittava ominaisuus, joten monet nauttivat humalateetä hyvän unen saamiseksi.
Humalan on uskottu parantavan mm. vatsasairauksia ja kramppeja. Humalistoissa taas uskottiin asuvan haltijoita ja yöllisen kävelyn humalistossa helpottavan hammassärkyä. Humalaa myös hieman pelättiin, sillä sen ihmiseen osuvaa varjoa pidettiin vaarallisena ja uskottiin, että humala kykeni tuottamaan varjollaan "epäterveellisen henkäyksen" niin ihmiseen kuin tiettyihin kasveihinkin, jotka eivät menestyneet humalan läheisyydessä.
Kasvin latinankielinen nimi Humulus lupulus tarkoittaa humalaa ja pikkusutta. Humalan nimen ajatellaan kuvaavan kasvin taipumusta kiivetä muiden kasvien yli kuten susi lampaan niskaan, tai pohjautuvan aiempaan uskomukseen, jonka mukaan humala imisi ravintonsa tukisalostaan. Suomessa humalaa on kutsuttu ilmeisesti aina humalaksi, mutta myös mm. koiranhumalaksi ja remusen pojaksi, joka mainitaan Kalevalassa.
On aina mukavaa tutustua syvällisemmin kasvatettaviinsa ja todellisia helmiä tällä saralla ovat kotimaiset kirjat, joissa kasvatusohjeet ja lajikerronta tukevat omien leveysasteidemme kasvuolosuhteita. Myös humalasta löytyy erinomainen kotimainen kirja.
Kirja on täynnä vinkkejä, joita ei uutena humalankasvattajana tulisi ajatelleeksikaan. Yksi tällaisista vinkeistä on esimerkiksi se, että humala kiertyy tukeensa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, eli myötäpäivään. Mikäli humalaa ohjailee väärään suuntaan tuellaan, humala kiertää itsensä irti. Tämä onkin hyvä tietää ennen kun humala on saavuttanut usean metrin mittansa!
Hyvänä kasvatusoppaana kirjasta luonnollisesti löytyy tietoa myös humalan sairauksista ja tuholaisista, kuten mikä humalaa vaivaa jos sen lehdet käpristelevät tai kellastuvat reunoiltaan ja mitä sitten tulisi tehdä. Kotipanimoiharrastajiakaan ei ole unohdettu, sillä kirjan lopusta löytyy vinkkejä oman oluen panemiseen kotioloissa.
Kotimainen humalaopas on kerrassaan mainio kirja kaikille omista humalista haaveileville tai niitä jo kasvattaville ♥
Lähteet: luontoportti.com, yrttitarha.fi, museovirasto, yle.fi, viherpiha, maaseudun tulevaisuus, Finlex, suomenluonto.fi, brewersfriend.com, Hyötykasviyhdistys sekä Humalaopas, Veli-Matti Mathlin.
Haluatko kommentoida? Löydät meidät instagramista ♥
Jovelassa otettiin pieni varaslähtö joulutunnelmiin glögi- ja appelsiinivaahtokarkkien merkeissä, ja voi, miten hyviä itse valmistetut vaahtokarkit ovatkaan! Niin kuohkeita, pehmeitä, venyvän kiinteitä ja ihanan maukkaita! Itse tehdyt vaahtokarkit toden totta pesevät teollisesti
tuotetut serkkunsa mennen ja tullen.
Omat kasvatuslaatikkoon tai kasvimaahan mitoitetut siemennauhat syntyvät helposti ja ovat käteviä käytössä, eikä siemennauhassa suinkaan tarvitse olla vain yhtä lajiketta siemeniä!
Jovelan joulukalenteri on tehty kirjan kansiin ja sen sisällä on 24 pientä rasiaa, joissa on erilaisia siemeniä tulevalle vuodelle, siemenjoulukalenteri siis! Toki rasioihin voi laittaa muutakin mielensä mukaisesti, mutta itse päädyin taas kasvimaan ja puutarhan siemeniin jatkumona viime vuoden siemenjoulukalenterille.
Ihanat, lämpimät huopikkaat, eli huopatossut tai vilttitossut onnistuvat ensikertalaiseltakin - niin helppoa ja yksinkertaista niiden valmistus loppupeleissä on, vaikka toki puuha vaatii aavistuksen sinnikkyyttäkin! Kävimme ystäväni kanssa 2 päivän huopikaskurssilla, jonka annin koostan nyt teillekin. Kirjoitus on alun perin julkaistu 10.11.2019.
Pitkä on ollut kesäkausi tänä vuonna, kun se alkoi heti toukokuussa helteillä ja päätti aikansa syyskuun lopussa helteillä. Kaikkea siihen väliin on mahtunut, mutta silti vuosi on ollut erikoinen. Lämpöennätyksiä on lyöty tämän tästä ja vuotuisten hellepäivien lukumäärän ennätykset on rikottu muutamaan kertaan. Noh, pitkä kesä oli ja meni, ja nyt...
Runsaasta omenasadosta riittää moneksi. Tämä helppo ja nopea marmeladi maistuu omenalta ja kanelilta, mutta makean mausteisessa herkussa on halutessasi myös pulleiksi hautuneita rusinoita. Lisää tektuuria marmeladi saa omenaraasteesta. Nimensä marmeladi sai siitä, että se kuiskii jo syksyllä joulun lähestyvän hiljalleen.
