Teemapuutarhasiemenet
Mainitsin tuossa esipuheessani Hyötiksen teemapuutarhasiemenet. Ajatus on sangen loistava niin aloitteleville kotipuutarhureille kuin uusia inspiksiä kaipaaville viherpeukaloille. Hyötykasviyhdistyksen siemenkaupan teemapuutarhat ovat siis yhdistyksen puutarhureiden huolella valitsemia siemenkokonaisuuksia, joiden siemenet toimitetaan kukin lajike omassa erillisessä pussissaan.
Nimensä mukaisesti teemapuutarhakokonaisuudet on kasattu erilaisten teemojen ympärille. Leikkokukista pitäville löytyy kokonaisuus, jossa on muun muassa sirosilkkikukkaa, unikkoa, ruiskaunokkia ja kosmoskukkaa, syötävillä kukilla ruokiaan koristeleville kehäkukkaa, samettikukkaa, malvaa ja krassia, runsaasti perhosia puutarhaansa haaveileville olkikukkaa, punahattua, iisoppia ja sinipiikkiputkea, pölyttäjiä kutsuville muun muassa tuoksuampiaisyrttiä, rohtopurasruohoa ja tarhakehäkukkaa, parvekeviljelijälle tomaattia, papua, sitruunakurkkua, chiliä... ja niin edelleen. Löytyypä valikoimasta myös palstaviljelijöille suunniteltu kahdeksalla eri kasvatettavalla toteutettava aarin kokonaisuus, joka pohjautuu neljän lohkon viljelykiertoperiaatteeseen. Teemapuutarhasiemenkokonaisuuksiin voit tutustua täällä.