Ilmaruukun täyttö
Miten tuollainen reikäinen ja pohjaton ruukku sitten täytetään? Itse testasin ruukun täyttöä siten, että laitoin sen pohjalle ohuen paperin, jonka kostutin. Sen jälkeen multaa lisätään pienissä erissä painaen aina edellinen kerros tiiviimmäksi ennen seuraavan multaerän lisäämistä. Puuha onnistui yllättävän siististi ja helposti! Myöhemmin juuristo täyttää ruukun, ja multapaakusta tulee kiinteä. Koska ruukussa ei ole pohjaa, kastelua ajatellen tarvitaan toki
jonkinlainen alusastia. Matalareunaisia aluslaatikoita on saatavilla
puutarhamyymälöistä, mutta tokikaan sellainen ei ole välttämättömyys.
Mikä tahansa tasapohjainen ja reunallinen alusastia käy.
Kun sitten aikanaan tulee se hetki, että taimet siirretään lopulliselle kasvatuspaikalleen, ruuvi irroitetaan ja ruukku kääritään auki multapaakun ympäriltä. Ruukun osat pestään ja ne laitetaan säilöön seuraavaa satokautta varten. Kätevää!
Air-Potit löydät täältä.
Biobizz Light Mix -orgaaninen multasekoitus
Esikasvatusasemalla ja myöhemmin ilmaruukuissa käytämme tällä kertaa tätä testissä olevaa Biobizzin orgaanista multaseosta, joka sekin tukee juuriston kasvua. Multaseos koostuu noin 1/3 perliitistä, 1/3 rahkasammaleesta ja 1/3 rahkaturpeesta. Seos on vain kevyesti esilannoitettu, joten se soveltuu myös esikasvatukseen. Perliitti tekee mullasta ilmavan, jolloin juurten on helppo kasvaa ja perliitti nopeuttaa myös siementen itävyyttä.
Sain tällä multaseoksella tehtyä myös multapaakkuja soil blockerilla, joten seos toimii paakuttajassakin mainiosti, vaikka ensiolettama oli, etteivät kuutiot ehkä perliitin vuoksi onnistuisi.