Näin teen
Tee reilu kimppu mieliyrttejäsi. Tomaatin kanssa heilastelee erityisen hyvin ruohosipuli, persilja, lipstikka, basilika, timjami, paprika, valkosipuli (3 kynttä) ja sipuli (2 pientä), joita tässäkin yrttisuolassa on käytetty. Sipulista on leikattu sekä vihreitä varsia että itse sipulia, joka kannattaa leikata ja irrottaa renkaiksi, kuten sipulien varretkin. Valkosipuli leikataan ohuiksi viipaleiksi. Lisäksi tarvitaan 3-5 kypsää tomaattia, jotka leikataan viipaleiksi ja kuivataan kuivurissa yrttien, sipulien ja paprikan kanssa. Tomaattiviipaleet kuivuvat hitaasti, joten yrtit kannattaa laittaa kuivuriin vasta hieman ennen kun tomaatit ovat kuivan rapsakoita. Kun tomaattiviipaleet ovat aivan rapsakan kuivia, ne, suola ja yrtit sekä sipulit pyöräytetään yleiskoneessa terällä. Osa tomaatista jää suolaan pikkuruisiksi hippusiksi, mutta se ei haittaa, vaan tuo suolaan lisää vivahteita.
Lisään usein yrttisuolaan myös nokkosta, horsmankukkia, purjoa, piparjuurta ja villiyrttejä kuivattuna, maun ja käyttötarpeen mukaan. Kalalle tarkoitettuun suolaan imeytän kuivurissa sitruunamehua ja käytän yrtteinä vain tilliä, persiljaa, sipulia ja nokkosta.
Suolana olen käyttänyt ja parhaaksi todennut Maldonin merisuolahiutaleet kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että Maldonin merisuola on puhdasta luonnonmukaista suolaa, joka sisältää kalsiumia sekä merimagnesiumia, jota elimistö voi hyödyntää parhaiten. Toinen syy on se, että kun suola pyöräytetään kuivattujen yrttien ja tomaattiviipaleiden kanssa yleiskoneessa, yleiskoneen terät eivät jaksa kunnolla rouhia seosta yrttisuolaksi, jos suola on tavallista suurikiteistä merisuolaa. Sirotesuola taas menee liian pölyiseksi yleiskoneessa, joten merisuolahiutaleet ovat meillä osoittautuneet parhaimmaksi vaihtoehdoksi kotitekoiseen yrttisuolaan.
Säilötyt tomaatit
aurinkokuivattujen tomaattien tapaan
Nämä kuivatut ja säilötyt tomaatit maistuvat samalta kuin aurinkokuivatut tomaatit, mutta niissä ei ole sellaista pistävää oheismakua, joka usein on aurinkokuivatuissa tomaateissa (itse en erityisesti pidä aurinkokuivatuista tomaateista). Tällä tavalla säilöttyjen tomaattien maku on pehmeän täyteläinen ja herkullinen. Meillä näitä tomaatteja käytetään salaateissa, tapaksissa, pastoissa, antipastolautasilla, ruokien lisukkeina sellaisenaan ja joskus vaikkapa lihamurekkeen täytteenä.