PUUTARHAN PARHAAKSI 

03.03.2025

Stroller - kaikki, mitä puutarhasi tarvitsee! Puutarhanhoito on paljon muutakin kuin vain kastelua ja rikkaruohojen kitkemistä. Se on myös ekosysteemin ymmärtämistä, maaperän hoitamista ja kasvien hyvinvoinnin tukemista. Kun kasvit saavat oikeat ravinteet ja kasvavat suotuisissa olosuhteissa, ne kiittävät kukoistamalla. Samalla myös puutarhuri saa nauttia työstä, joka tuo iloa, rentoutumista ja onnistumisen elämyksiä.

Mainosartikkeli on tuotettu yhteistyössä Puutarhasi elämään kanssa.

Tunnetko jo Strollerin? Aiemmin Solabiol-nimellä tunnettu suosikkisarja on kokenut muodonmuutoksen, kun Pohjoismaiden brändit yhdistettiin, ja tuttuja suosikkituotteita kannattaakin nyt etsiä vehreän raikkaan Stroller-tuotemerkin alta. Ruotsissa Stroller on ollut jo pitkään markkinajohtaja, ja nyt sen luontoa kunnioittavat tuotteet ovat saatavilla myös meillä entistä laajemmalla valikoimalla. Tuotesarja tarjoaa kaiken, mitä kukoistava puutarha tarvitsee – luonnollisista lannoitteista kasvinsuojeluun. Kurkataanpa, miten voit hyödyntää niitä omassa puutarhassasi!

Lannoitteet eri kasveille

Oikeanlaiset ravinteet ovat kasvien elinvoiman perusta. Stroller 100% Natural -sarjan lannoitteet on valmistettu täysin orgaanisista raaka-aineista, sopivat luomuviljelyyn, ja tarjoavat oikean määrän ravinteita kasvukauden eri vaiheissa. Rakeistetut lannoitteet ovat helppokäyttöisiä, sillä ne eivät pölyä ja niiden haju on mieto.

Jos näet jo sielusi silmin marjoja notkuvat vadelmapensaat, niiden runsasta kukintaa ja satoa voidaan tukea Marjalannoitteella, kun taas tomaatille suunniteltu sarjan Tomaattilannoite varmistaa runsaat ja maukkaat sadot. Perennat ja kesäkukat hyötyvät pitkävaikutteisesta Kukkalannoitteesta, joka tukee elinvoimaa ja pitkää kukintaa.

Voimakkaan kasvun vaiheessa olevat nuoret kasvit sekä paljon typpeä tarvitsevat vihannekset kuten purjo ja kaalikasvit hyötyvät Verijauhosta. Se sisältää runsaasti nopeasti vaikuttavaa orgaanista typpeä, joka edistää voimakkaasti lehtien kasvia. Oivallinen apu etenkin, jos kasvu uhkaa keskikesällä hiipua!

Vinkki häikäisevään tulppaaniloistoon: lisää jo sipulien istutuksen yhteydessä Luujauhoa. Se auttaa juuriston kehittymistä ja sopii kaikille kasveille, erityisesti sipulikasveille. Hitaasti liukenevat ravinteet tekevät kasvista vahvan ja vastustuskykyisemmän tauteja vastaan.

Sarjasta löytyy omat lannoitteensa myös nurmikolle, ruusuille, ja happaman maan kasveille kuten rodoille. Koko puutarhan tarpeisiin sarjasta löytyy mm. pitkävaikutteinen yleislannoite sekä Kanankakka.

Lannoittaa voi myös nestemäisesti kasteluveden mukana, jolloin ravinteet imeytyvät nopeasti kasvien käyttöön. Stroller 100% Natural Kasviravinne sisältää humus- ja fulvohappoja, jotka edistävät juuriston kehitystä ja vähentävät kastelun tarvetta. Uutuutena on myös nestemäinen Tomaattiravinne, joka auttaa kasveja kehittämään vahvat ja terveet juuret.

Tue kasvien luontaista puolustautumiskykyä 

Kasvien luontainen puolustuskyky on tärkeä osa kestävää puutarhanhoitoa, sillä vahva ja terve kasvi selviää paremmin ulkoisista haasteista. Stroller 100 % Natural Nokkossumute vahvistaa kasvisoluja ja tukee kasvin luontaista puolustautumista tuholaisia ja sienitauteja vastaan. Käyttövalmis spray on erityisen kätevä, sillä se säilyy jopa viisi vuotta valmistuspäivämäärästä, ja sitä voidaan käyttää sekä koristekasveille että syötäville kasveille.

Vastaavasti Stroller 100% Natural Lecispray tukee kasvin luonnollista kykyä puolustautua erilaisia sienitauteja vastaan. Lecisprayn vaikuttava aine on lesitiini, ja se sisältää uutteita soijaöljystä. Molemmat tuotteet soveltuvat luomuviljelyyn.

Mitä tehdä, kun etanat valtaavat puutarhan?

Etanat rakastavat kosteita ja reheviä kasvustoja – valitettavasti ne myös popsivat herkulliset salaatit ja koristekasvit suihinsa. Näitä limaisia vieraita vastaan kannattaa toimia ajoissa, sillä yleensä kun etanoita alkaa näkemään, niin populaatio on jo suuri.

Ennaltaehkäisevä torjunta onnistuu kätevästi Etanarakeilla. Luomuviljelyyn soveltuva Stroller Etanare Stop on tehokas etanoiden ja kotiloiden torjunta-aine. Sen tehoaine rautafosfaatti on luonnossa esiintyvä aine, joka tehoaa kaikkiin etanoihin ja kotiloihin, myös kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi säädettyyn espanjansiruetanaan. Vaikutustapansa vuoksi kuolleita etanoita ei jää näkyviin, sillä syötyään rakeita ne vetäytyvät koloihinsa. Aine on haitatonta kasveille sekä muille eläimille ja maaperäin pieneliöille. Säännöllisesti leviteltynä etanat eivät pääse hurjasti lisääntymään.

Kesä tuo myös kutsumattomia ötökkävieraita

Hyvinvoivat kasvit ovat vahvempia myös kasvintuhoojia vastaan. Silti joka puutarhurille on tuttu se hetki, kun innolla ja hartaasti hoidettuun puutarhaan saapuu tuhohyönteiset – ja usein vielä suurina määrinä. Jos ötökkäinvaasio iskee, ota avuksi luomuviljelyyn soveltuva Stroller Hyönteisten torjunta-aine spray. Se sisältää luonnossakin esiintyvää pyretreeniä, ja soveltuu laajasti eri tuholaisten torjuntaan niin ulkona kuin sisätiloissakin. Aine tehoaa kosketusvaikutteisesti, eli vaikuttaa välittömästi osuessaan niin tuhohyönteisiin kuin niiden toukkiin ja muniinkin, ja sitä käytetään kirvojen, kilpikirvojen, villakilpikirvojen, jauhiaisten ja ripsiäisten sekä kehrääjäpunkkien torjuntaan. Tuotetta voidaan käyttää niin koriste- kuin syötävillä kasveilla. Varoaika maustekasveilla 7 vrk, ja muilla kasveilla 1 vrk.

Stroller Insect Stop puolestaan on kasviöljypohjainen vaihtoehto ryömivien tuholaisten, kuten muurahaisten torjuntaan. Se aiheuttaa tuhohyönteisten liikkumattomuuden peittämällä ne ohuella kerroksella valmistetta, ja sitä voidaan käyttää kotona, parvekkeella tai terassilla.

Kutsumattomat vieraat voi pysäyttää sisällä ja kasvihuoneissa myös perinteisellä liima-ansalla. Ansan keltainen väri houkuttelee tuhohyönteisiä, kuten jauhiaisia, kirvoja, ripsiäisiä ja harsosääskiä.

Pihajuhlat tulossa, ja laatoitus on rikkakasvien valtaama?

Rikkakasvit valtaavat nopeasti kukkapenkit ja pihakivetykset. Niitä voi torjua kitkemällä tai torjunta-aineilla, joissa on luonnosta peräisin olevat tehoaineet.

Stroller Nopea rikkakasvien ja sammaleen poistaja on nopeasti vaikuttava käyttövalmis rikkakasvien ja sammaleen torjunta-aine viljelemättömille alueille kuten kotipuutarhan käytäville, puuvartisten kasvien alustoille ja pensaiden ympärille. Tehoaineet ovat luonnossakin esiintyviä rasvahappoja, ja vaikutus näkyy jopa kolmessa tunnissa! Valmiste on kosketusvaikutteinen, ja vaikuttaa vain kasvin vihreiden osien kautta, minkä takia sitä voidaan käyttää vaikka koristepensaiden alla rehottaviin nokkosiin.

Vaihtoehtona on myös Stroller Quick rikka-ja sammalhävite -tiiviste. Quick soveltuu käytettäväksi erinomaisesti sekä kovilla että pehmeillä alustoilla, kuten poluilla ja teillä rikkakasvien, sammalten ja maksasammalten torjuntaan. Valmistetta voidaan käyttää myös koristepensaiden - myös ruusupensaiden - sekä hedelmäpuiden alla ja ympärillä. Tuotteen tehoaine on pelargonihappo, ja se on sateenkestävä tunnin kuluttua levityksestä. Vaikutus alkaa näkyä nopeasti jo 1-3 tunnin kuluttua käsittelystä, ja teho näkyy noin 3-4 viikkoa. Yhdestä litrasta tiivistettä saa valmista käyttöliuosta jopa 83 m2:lle.

Stroller Etikalla huolehdit myös polkujen, terassien ja ajoväylien puhtaanapidosta. Se on perusaine, jolla voidaan myös desinfioida puutarhatyökaluja ja näin estää tautien leviäminen. Tuotteen tehoaine on etikkahappo 10 %.

Stroller- ja Stroller 100 % Natural -tuotesarjat tarjoavat monipuoliset ratkaisut puutarhanhoitoon – lannoituksesta kasvinsuojeluun ja rikkakasvien torjuntaan. Luontoa kunnioittavat raaka-aineet, tehokkaat koostumukset ja helppokäyttöiset tuotteet tekevät sarjasta luotettavan valinnan jokaiselle puutarhaharrastajalle. Sarjan tuotteita myyvät puutarhamyymälät, rautakaupat, marketit, tavaratalot sekä alan verkkokaupat. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Varmista kasvinsuojeluaineiden turvallinen käyttö lukemalla aina pakkausmerkinnät ja tuotetiedot ennen käyttöä.

Kuvat ja teksti: Puutarhasi elämään.

Kokemuksia Jovelassa

Olen testannut viime kesänä muutamia Strollerin tuotteita ja ollut niihin tyytyväinen. Aiemmin tuotesarja on tosiaan tunnettu nimellä Solabiol. Meille Solabiolin tuotteita aikoinaan päätyi sillä perusteella, että sarjassa oli ja on edelleen luomuviljelyyn soveltuvia tuotteita, joiden raaka-aineet ovat orgaanisia, eli luonnosta peräisin olevia.

Itseäni on erityisesti kiinnostanut tässäkin julkaisussa mainittu lesitiinisuihke, jonka käyttötarkoituksena on lisätä kasvien vastustuskykyä erityisesti sienitauteja vastaan. Viime vuonna yksi lempipuistani, pieni alppipaju sai pahoja runkovaurioita edestakaisin sahaavan kevään vuoksi. Puu näytti jo sangen huonolta, joten viimeisenä pelastuskeinona aloin suihkuttaa sen runkoa ja oksia Lecispray-lesitiinisuihkeella. Muutaman päivän lesitiinikäsittelyn jälkeen käärin alppipajun rungon mehiläisvahakennolevyillä ikään kuin suojaavaksi ihoksi. Puu lähti elpymään melko pian tämän jälkeen. Mehiläisvaha itsessään on antibakteerinen, mutta uskon, että näiden kahden yhdistelmä pelasti pienen alppipajun, eikä pahoista runkovaurioista huolimatta puu saanut sienitartuntaa, joka olisi ollut valmiiksi heikkokuntoisen puun varma surma.

Puutarhaterveisin Jovelan Johanna

Haluatko kommentoida?
Löydät meidät instagramista
ja voit laittaa meille postia kirjeet@omavarainen.fi 

UUSIMPIA JULKAISUJA

Stroller - kaikki, mitä puutarhasi tarvitsee! Puutarhanhoito on paljon muutakin kuin vain kastelua ja rikkaruohojen kitkemistä. Se on myös ekosysteemin ymmärtämistä, maaperän hoitamista ja kasvien hyvinvoinnin tukemista. Kun kasvit saavat oikeat ravinteet ja kasvavat suotuisissa olosuhteissa, ne kiittävät kukoistamalla. Samalla myös puutarhuri saa...

Kevät on täällä. Se on kalenterissa ja se näkyy jo luonnossa täällä kasvuvyöhyke 1b:ssä. Ensi viikolle on luvattu jopa kymmentä astetta lähestyviä lukuja lämpömittariin. Saapas nähdä toteutuvatko moiset. Terminen kevät tuntuu tulevan tänä vuonna todella aikaisin ja puuhat ovat tietenkin sen mukaisia.

Maailmalla kasviteltoista on tullut suosittuja vihersisutuselementtejä, joiden sisälle voi luoda sisäpuutarhoja vaativammillekin kasveille. Muitakin käyttökohteita on toki olemassa, muun muassa esikasvatuksessa ja joidenkin kasvien talvettamisessa sekä ympärivuotisessa satotuotannossa myös kotiolosuhteissa. Tässä hengessä olemme testailleet täällä...

Niin leuto on tämä talvi ollut, että tammikuu muistutti jo melkein maaliskuuta. Valon määrä on ottanut aimo askelia kohti kevättä. mutta luonto on vielä talviunilla - ainakin kalenterin mukaan. Lähtölaskenta kevääseen on kuitenkin jo saatu ja vaikkei ulkona, niin ainakin mielessä vihertää!

2025 Vuoden HeVi on kurkku. Kurkkulajikkeista erikoisimpiin kuulunee pesusienikurkku eli luffa, joka on aitoja luonnonmukaisia pesusieniä tuottava kurkkukasvi. Luffa on monelle tuttu tuotteena, mutta ei välttämättä tietona, että kyseessä on tosiaan kurkkukasvi, jonka hedelmän voi syödä kurkun ollessa pieni, tai mikäli kurkun antaa kasvaa ja kuivaa,...

Kannattaako vihannesten ja puutarhaherkkujen kasvattaminen itse? Tämähän on se vuodesta toiseen monissa keskusteluissa puolesta ja vastaan käytävä köydenveto, jota voi tarkastella monelta kantilta. Kun löysin vanhan vihon siltä ajalta, kun vasta aloittelimme omia puutarhapuuhiamme, päätin kirjoittaa aiheesta pienen satomääriä ja siementen...