NIIN SAAPUU SYYS

Syyskuu on kirpeän raikkaita aamuja ja kauniin kuulaita päiviä, joina aurinko jaksaa vielä  lämmittää, ja sateisia iltoja, joina sadepisarat rummuttelevat peltikatolla. Puiden ensimmäiset keltaiset lehdet heilahtelevat vielä oksilla, mutta ennen kun kuu taas vaihtuu, nekin satavat maahan värikkään tilkkumattonsa. Pelloilla leijuva usva ja viimeisten muuttomatkalleen lähtevien kurkien kutsuhuudot saattelevat meidät syksyyn ja saavat odottamaan ensimmäisiä yöpakkasia, jotka yleensä koetaan jonain syyskuun yönä. On aika tyhjentää kasvihuoneet, valmistautua syyskylvöihin, nauttia sadon antimista ja säilöä tarmokkaasti kesän viimeistä satoa talvivarastoiksi.

Heipä hei siis syyskuu, kanssabloggaajat ja kaikki ihanat ihmiset siellä! Tänään on syyskuun ensimmäinen maanantai ja tavalliseen tapaan Tsajut-blogin Sadun ja Korkeala-blogin Heikin luotsaaman omavaraistelevien bloggaajien kimppapostauspäivä, jolloin kerromme kuulumisiamme ja pohdimme yhteisen teeman merkeissä kukin tahollamme yhteistä aihettamme, joka tässä kuussa on oman sadon ja omavaraisuuden mahdollisuudet ruoan suhteen.

Kuukauden kysymyksenä on millaista ruokaa saisimme tehtyä omavaraisesti? Meidän kohdallamme voidaan heittämällä sanoa, että jos ajateltaisiin 100% omavaraisesti, niin ei kovin kummoista, sillä vähintäänkin sitä suolaa ruokaansa kaipaa, eikä sen tuottaminen omavaraisesti ole helppoa Suomessa. On sekin toki mahdollista haihduttamalla suolaa merivedestä ja meri meillä on lähellä, mutta prosessi on sen verran työläs, ettei sellaiseen ihan huvikseen viitsi ryhtyä.

Meillä on paljon oman maan syötävää ja kyllä me jokin aika hengissä omillammekin pysyisimme, mutta ainakin jonkinlaista vaihtotaloutta olisi harjoitettava, että pöydässä olisi mm. leipää. Kalaa saamme halutessamme järvestä ja merestä jos mielii, muuta lihaa ei ole pakko syödä ja munia saamme ystäviltä riittävästi nykyiselläänkin. Maitotuotteiden osalta olisimme myös käsi tai lompakko ojossa ja on se niinkin, että sokeriakin olisi saatava ainakin säilöntään ja toki muuhunkin. Tavalla tai toisella siis on muutakin pöytään saatava kuin sitä, mitä itse pystymme ja haluamme tuottaa, mutta oman maan antimia syömme paljon, joten se kyllä kannattaa.

Palaan tähän ruoka-asiaan vielä, mutta vilkaistaan ensin viimeisiä satotilanteita syyskuun alussa, sillä en malta odottaa, että pääsen näyttämään tämän satovuoden helmen. Se on tässä, punamaltoinen Baya® Marisa omena, jonka ensimmäistä satoa olemme odottaneet kovasti.

Tuossa se on, omasta mielestäni maailman kaunein omena. Kauttaaltaan, siis myös sisältä punainen, kiinteä, kirpeän maukas, täydellinen omena, jonka raaskimme nyt ottaa maistiaiseksi puusta lauantaina. Olen maininnut Baya® Marisasta monta kertaa täällä ja instassa, mutta nyt kun saimme omin silmin ja hampain vihdoin kokea millainen omena se on, kirjoitan tästä lajikkeesta pienen jutun myöhemmin. Voin sanoa, että taputan henkisesti itseäni selkään siitä, että vaihdoimme muutama vuosi sitten, silloin suunnitellut uudet omenapuut tähän lajikkeeseen vielä hankintahetken kynnyksellä, ja maltoimme odottaa pieniä taimia puutarhassamme tiiraillen nämä muutamat vuodet ennen ensimmäistä satoa. Odotus palkittiin nyt ensipuraisulla ja -vilkaisulla. Ihana, ihana omena! En malta odottaa tulevia satoja!

Viimeisiä viedään!

Katsellaan muutamia puutarhan viimeisiä tyyppejä kuvakirjamaisesti sen pidemmittä selityksittä.

Kasvihuoneen viimeinen kurkku ei ole ihan EU-standardien mukainen - syömme sen silti. Tyrnipuskat ovat reipastuneet ja kasvaneet tänä vuonna paljon. Sato odottaa vielä korjaajia, mutta tällä viikolla nekin kerätään.

Mansikka ryhtyi tekemään 2. satoa syyskuussa ja oikealla kuvassa herkullinen, voimakkaan pippurinen persian vesipippuri tekee ihan uutta satoa parhaillaan. Pitää istuttaa tyypit ruukkuun ja ottaa pian sisälle. Yrtti on maukkain tuoreena ja maistuu aivan vastarouhitulle mustapippurille, mutta yrtti ei siedä hallaa, eikä säilytä makuaan kuivattuna, joten jatketaan tämän kanssa jälleen sisällä, jolloin se ehtii taas tehdä siemenetkin ensi vuoden satoa varten.

Tomaattia pukkaa taas runsaasti vielä näin syksylläkin ja tomaateilla saakin herkutella sen minkä joutaa. Sipulit ovat tänä vuonna olleet fantastisia! Niin maukkaita ja makeita, todella mahtavia sipuleita, ja niitä ollaan syöty melkein päivittäin eri ruoissa, eri tavoilla. Porkkanaa, perunaa ja lanttua sekä hieman sipuliakin on vielä nostamatta, mutta sitten alkaa tämän vuoden satokausi omassa puutarhassa olla ohi. Syyskuun loppupuolella lienee jälleen se aika, kun viimeiset nostot tehdään maasta.

Kerran omiin siemeniin hurahtaneena on täysin mahdotonta, ettei siemenistä sanoisi ja näyttäisi jotain pientä. Onhan ne omavaraistelumielessä aivan ensisijaisen hienoja ja turvaavat tulevia satoja taas ensi vuonna.

Tässä on vasemmalla palsternakan ja oikealla basilikan siemeniä.

Sipulin ihana siemenkukkapallo! Kaikki kukkapallot on jo leikattu ja siirretty sisälle hoitamaan siementuotantonsa loppuun. Oikealla viikon takaisen kurpitsasadonkorjuun ja käsittelyn yhteydessä kerättyjä siemeniä kuivamassa.

Lempitrioni siemenmaailmassa: tarhamaltsan kypsiä siemeniä oksissaan, vasullinen kuivuneita lilapalkoisten sokeriherneiden siemenherneitä ja oikealla kulhollinen samettiruusujen siementupsuja.

Syödään satoa!

Omavaraistelu ruokapuolella on, kuten olen ennenkin sanonut, ja sanon jälleen, loputon ihastelun ja inspiraation lähde. Omaan puutarhaan voi lampsia ja kerätä mitä tarvitsee ja valmistaa niistä ruokaa, jota täydennetään hankituilla raaka-aineilla. Jos ei muulla, niin ainakin sillä suolalla. Olen parhaillaan inspiroitunut ja ihastunut yhden pääraaka-aineen kokkailuun ja olen jo julkaissut sen tiimoilta kaksi eri juttua täällä. Yhden pääraaka-aineen käyttäminen kokonaisen ateriakokonaisuuden punaisena lankana alkuruoasta jälkiruokaan on ollut niin harmaita aivosoluja kuin makuhermojakin hivelevää, innostavaa puuhaa ja luvassa on vielä ainakin 2 tai 3 vastaavaa juttua nyt julkaisemieni lisäksi.

Koska meillä oli omalla mittapuulla valtava kurpitsasato, siis monia isoja kurpitsoja, reilu viikko sitten pidimme kurpitsakestit kahden ystävän kanssa. Nautimme ja olimme aivan ähkyjä! Kurpitsa taipuu niin moneen erilaiseen herkkuun! Maistelimme mausteista kurpitsakeittoa, kurpitsaleipää, kurpitsa-ravioleja salviavoilla, paahdettua kurpitsaa fetan ja pekaanipähkinöiden kera ja viimeisenä valtavan maukasta kurpitsakakkua vaniljakastikkeen ja puutarhan marjojen kera. Reseptit löytyvät:

Kurpitsakestit - Kurpitsaa viidellä eri tavalla sekä kurpitsan pakastaminen (kurpitsasose)

Eilen oli vuorossa kukkakaali ja tässäkin mentiin edeten alkuruoista jälkiruokaan neljän eri ruokalajin merkeissä, joista kaksi ensimmäistä olivat kukkakaali-fetapihvit pikkelssikastikkeella ja kuuluisa Pasta Alfredo samettisen pehmeällä kukkakaali-parmesaanikastikeversiolla. 2 viimeistä ruokaa varmasti yllättivät osan syöjistä, sillä viimeisenä suolaisena maistelimme hot wings -tyylisiä, pinnaltaan rapeita ja sisältä pehmeitä kukkakaalinuppuja, puhumattakaan potkuisen jälkimaun tasaajana maistellusta, herkullisesti kookokselta ja suklaalta maistuvasta jälkiruoasta, jonka pääraaka-aineen, siis kukkakaalin tunnistaminen ihanan suklaisesta moussesta vaatisi yli-inhimillisen maku- ja hajuaistin. Suosittelen vahvasti testaamaan tuota reseptiä, jos ei muita!

Ruoat olivat hyviä, rohkenen siis ehdottaa omakohtaista testausta jos omaa satoa piisaa tai muuten vaan tuntuu siltä, että olisi kiva kokkailla kukkakaalista muutakin kuin gratiinia tai keittoa, jotka nekin tietenkin ovat erittäin hyviä!

Kukkakaalireseptit löytyvät täältä.

Soijakastike sienistä - resepti jota en ehtinyt kokeilla

Tuossa viikolla nautiskelin (tyylikkäästi paperilta) viimeistä kurpitsakakkupalaa sikurijuoman, eli kahvikorvikkeen kera samalla uusinta Martat-lehteä lueskellen, ja melkein hihkaisin ääneen kun näin tämän sienistä valmistettavan soijakastikkeen reseptin. Reseptejä on lehdessä kylläkin kaksi erilaista, mutta tätä isosti sivulla olevaa haluaisin joskus kokeilla. Koska en voi kerätä itse sieniä selkävamman vuoksi, testaus jäänee ensi vuoteen, jotta saan suoraan metsästä tulevat sienet hankittua. Ajattelin nyt kuitenkin ottaa kuvan tuosta reseptistä, sillä lukijoissa on monia, jotka sienestävät ja etsivät aina uusia ideoita sienisadon monipuoliseen käyttöön.

Muita kuulumisia - iloja ja alhoja

Viimeiset viikot ovat olleet samaan aikaan mahtavia ja stressaaviakin. Sellaista se elämä on. Selkä on hieman kiukutellut ja olan bursiitti oikutellut, korona haittaa leipätyön saralla toimintaa kuin kivet kengässä juuri kun pitäisi valmistautua maratooniin ja kaiken kruununa on tilanne, josta kerron sen verran, että meillä oli aiemmassa kodissamme vuokralainen, sillä emme myyneet asuntoa tänne muuttaessamme. Ei ole vuokralaista enää, mutta vuokralaisen tavaroita on asunnossa enemmän kuin varasto vetäisi ja itse asunto on niin järkyttävässä kunnossa, että sieltä otetuilla kuvilla pääsisi päivälehtien lööppeihin kaiken kansan kauhisteltavaksi. Edessä on pitkä tie perintä- ja lakitoimiston avustamana raastuvan kautta siihen, että saamme omamme takaisin.

Iloisella puolella riittää niin paljon kaikkea isompaa ja pieniä arkisia asioita, että harmeista pääsee yli jäämättä moiseen kuonaenergiaan kiinni. Paljon on ilonaiheita. Pajallekin saatiin tehtyä oma alasivu, jonka kautta halukkaat voi tilata pajatuotteita. Lisäksi isäntä käy toistaiseksi myös oman kodin ulkopuolella lisäleipätöissä, kun hyvä mahdollisuus tarjoutui ja työajat ovat kuin luotuja meidän muuhun elämiseen nähden.

Itse olen saanut levätä normaalia enemmän, olen saanut myös kokkailla, puuhailla, suunnitella ja hääräillä ajan kanssa, todella nauttia sadosta ja jopa ihan vaan olla ja ihmetellä maailmaa ja sen ihmeitä ihan eri tavalla kuin normaalisti tähän aikaan vuodesta, tai oikeastaan yleensä koskaan, ja vaikka selkä ja olka kiukutteleekin välillä tavalliseen tapaan - se on nyt vaan sellaista - niin silti olen nukkunut todella hyvin ja tunnelmat muutenkin ovat olleet rankoistakin harmeista huolimatta kepeän iloisia ja siihen luottaen, että näistä taas selvitään. Elämä on, juuri nyt, vallan ihanaa synkistä reunapilvistä huolimatta. Valintakysymys, ilman muuta. Kun itku ei auta, mitä sitä märehtimään.

Omituisia otuksia

Maailman ihmeistä ja arjen hetkien pienistä iloista puhuen, on se tämäkin näytettävä! Kalpene Muumien Haisuli! Tässä on Jovelan Haisuli ja se on ihka aito, elävä eläin karvaisine kasvoineen ja julmine kynsineen!

Eikö olekin samaan aikaan hurja ja lutuinen otus! Kuva on aito ja eläin elävä, mutta silti kuva on illuusio. Kyseessä on pieni lepakko päiväunilla klapipinossa. Kaveri roikkui klapien välissä, pää alaspäin kynsistään roikkuen, kuten lepakot tapaavat nukkuessaan roikuskella, mutta otuksen pyllyn päälle oli karissut muutama roska, jotka sitten saivat lepakon pyllyn näyttämään karvaisilta kasvoilta. Olimme tikahtua nauruun! Kaikkea sitä on täällä nähty, muttei sentään vielä Muumien Haisulia!

Tähän on hyvä lopetella tarinoinnit meidän osalta tällä kerralla, mutta käy ihmeessä kurkkaamassa reseptejä jos kurpitsa- ja kukkakaalisatoa on piisannut tai muuten vaan, jos haluat kokeilla jotain erilaista näistä kasviksista. En usko, että petyt jos testaat!

Vinkki!

Ennen kun päästän teidät muiden tarinoiden pariin, niin muistuttelen puulämmityksen saloista. Instassa näkyy paljon tunnelmallisia kuvia ensimmäisistä lämmitystulista, mutta kovin monella puut palavat nuotiomallissa, siis puut pystyssä tai puut alta sytytettynä. Se ei kannata. Kävimme viime vuonna isännän kanssa ammattilaisten järjestämällä puunsäästäjän ja puulämmittäjän kurssilla, jonka opeilla voi säästää polttopuuta ja puun vääränlaisesta polttamisesta aiheutuvia päästöjä merkittävästi, 30-50% Jos et ole lukaissut juttua, niin löydät sen täältä ♥

Mitä kuuluu muille?

Se selviää loikkaamalla seuraavien mainioiden omavaraistelevien bloggaajien tarinoiden pariin 7.9.2020 klo 09 alkaen:

Kasvuvyöhykkeellä 2:
Sarin puutarhat .
Kasvuvyöhykkeellä 3:
Tsajut .
Rakkautta ja maanantimia .
Luomulaakso .
Villa Kotiranta .
Kasvuvyöhykkeellä 4:
Puutarhahetki .
Korkeala .

Nautitaan syksystä ♥ Jovelan Johanna
Haluatko kommentoida? Lähetä meille viestiä instan kautta ♥